perjantai 30. toukokuuta 2014

Rodunomaisiin koemuotoihin tutustumassa

Jo viime kesänä meidän piti startata Zeldan kanssa rodunomaisissa kokeissa, mutta se jäi toteutumatta ohjaajan kamalan suuren kynnyksen vuoksi. Tänä keväänä otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja ilmoitin Zeldan sekä nomeen että WT:hen.

Nomessa starttasimme 18.5. ihan tässä meidän lähistöllä Jämsän Kuorevedellä. Keli oli ihanan kesäinen, mutta ohjaajan mieli erittäin jännittynyt. Koe oli tehtäviltään tosi kiva; lyhyt ohjaus viistosti vesirajaan, kaksi ykkösmarkkeerausta ja hakualue, joka kattoi sekä metsää että vesialuetta. Valitettavasti tänään ei ollut meidän päivä; ensimmäisenä tehtävänä ollut ohjaus epäonnistui, koska en saanut Zeldaa menemään viistosti vesirajaan. Se lähti joko etenemään maata pitkin tai sitten toisella lähetyksellä avoveteen. Riista jäi siis saamatta ylös. Siiirryimme epäonnistuneen ohjauksen jälkeen ensimmäiseen ykkösmarkkeeraukseen, joka tuli riistaheittimellä kaislikon taakse. Zelda markkeerasi heiton liian lyhyeksi ja vaikka se teki töitä kaislikossa, se ei edennyt tarpeeksi kauas, joten tämäkin riista jäi saamatta talteen. Koe loppui siis meidän osaltamme tähän. 

Harmitti kyllä tosi paljon. Ei ehkä niinkään se, ettei saatu tulosta vaan se tapa jolla se tuli. Olisin niin halunnut, että Zelda olisi saanut edes yhden onnistuneen noudon. Saimme kuitenkin taas kokeesta vinkkiä, että mitä asioita meidän tulisi jatkossa treenata. Yksi asia on laukaukset, koska huomasin niiden nostavan Zeldan kierroksia.

Helatorstaina 29.5. starttasimme sitten WT-kokeessa. Tämä oli minulle paljon vieraampi koemuoto, sillä olen käynyt katsomassa WT-koetta tasan kerran. Itselläni ei siis oikein ollut mielikuvaa siitä, millaisia tehtäviä kokeessa voi tulla vastaan ja millaisia suorituksia vaaditaan hyvien pisteiden saavuttamiseksi. Koepäivä oli tällä kertaa erittäin kylmä ja sateinen, mutta ohjaaja tällä kertaa astetta rennompi.

Rasti 1: Kaksi lähihaku-tehtävää. Pienen lammen oikealle puolelle tuli laukaus ja koira tuli lähettää alueelle tekemään lähihakua. Zelda eteni hyvin oikealle alueelle ja sai damin ylös, mutta tiputti damin palauttaessaan. Seuraavaksi koiraa seuruutettiin kohti lammen vasenta puolta, koirakon edellä ampuja. Lyhyen seuruutuspätkän jälkeen tuli laukaus kohti lammen takaosaa. Koiran piti edetä lammen toiselle puolelle ja hakea vedessä oleva dami. En saanut Zeldaa etenemään tarpeeksi pitkälle, joten dami jäi löytymättä. 0 pistettä.

Rasti 2: Ohjaus pellolta metsään. Metsän puolella oli ampuja ja laukaus tuli kohti maata, jossa dami oli valmiina. Zelda eteni hyvin oikealle alueelle ja kuunteli pilliä, mutta ei jostain syystä saanut damia ylös. Kun damia ei löytynyt se laajensi aluetta liikaa, jolloin kutsuin sitä lähemmäksi. Se painoi mun luokse ihan täysiä ja ei kuunnellut lähihakupillitystä, vaikka juoksi alueen yli. Toisella lähetyksellä se lähti ihan väärään suuntaan. 0 pistettä.

Rasti 3: Pitkä ykkösmarkkeeraus pellolle ja passiviteetti. Lähetyspaikka oli mäen päällä, josta aukeni pelto. Tuli laukaus ja ykkösmarkkeeraus keskelle peltoa. Zelda lähti kuin tykinsuusta noutoon ja sai damin nopeasti ylös. Oman suorituksen jälkeen jäätiin seuraavan koirankon taakse passiin. Annoin passissa Zeldalle pari kertaa odotuskäskyn, koska halusin varmistua, että se ei karkaisi toisen koiran lähtiessä noutoon. Passissa Zelda oli hiljaa. 17 pistettä.

Rasti 4: Walk-up ja kaksi ykkösmarkkeerausta. Koiraa seuruutettiin peltoa pitkin. Tuli laukaus ja markkeeraus pellon oikealla puolella olevaan järveen. Zelda näki heiton hyvin ja eteni hyvin vesirajaan. Se vähän haki rannassa paikkaa josta mennä, mutta sai damin suht nopeasti ylös. Jatkettiin koiran seuruuttamista ja tuli laukaus ja markkeeraus vasemmalle puolelle pellolle. Zelda näki taas heiton hyvin ja haki markkeerauksen suoraviivaisesti. 16 pistettä.

Emme siis saaneet tulosta, mutta olin ihan tosi tyytyväinen päivän antiin ja Zeldaan :) Kaikki tehtävät olivat ihan suoritettavissa olevia, vaikka tänään osa epäonnistuikin. Sain kuitenkin tosi paljon itseluottamusta ja meillä oli Zeldan kanssa molemmilla tosi kivaa koko päivän ajan! Tämä on kiva laji, jota tulemme varmasti jatkossakin harrastamaan!

Summa summarum: Elossa ollaan molempien startien jäljiltä ja kynnys on nyt ylitetty. Ohjaaja osasi jopa nauttia kokeessa olemisesta. Tästä jatketaan eteenpäin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti