torstai 11. heinäkuuta 2013

Rei sydän Metka

Rein juoksut alkoivat yllättäen juhannussunnuntaina. Väliä oli edellisiin juoksuihin vain 6.5 kuukautta eli kyseessä oli koiran lyhin juoksuväli tähän asti. Epäilen, että koska Isla aloitti juoksunsa toukokuussa (yleensä se aloittaa juoksunsa aina Rein jälkeen) niin se nyt jotenkin sotki rytmiä.
Urokseksi yhdistelmään kasvattajat ovat valinneet komean Metkan, viralliselta nimeltään FI MVA TKI1 Nauruparran Storm Breaker Metka. Metkalla on A/A lonkat (lonkkaindeksi 115) ja 0/0 kyynärät. Silmät on peilattu terveiksi ja PRA ja CEA statukseltaan Metka on A. Metka on läpäissyt noutajien taipumuskokeen ensimmäisellä yrittämällään 1 v 1kk iässä. Lisäksi Metkalla on tuloksia tokosta ( 3xALO1 = TK1 ja 4xAVO2) ja rally-tokosta (RTK1 ja RTK2), vepen soveltuvuuskoe suoritettuna (=SOVE1) ja lisäksi Metka on MH-kuvattu (laukaus 3). Näyttelyissä Metka on menestynyt erinomaisesti ja se on Suomen Muotovalio, saanut 3xSERT, 2xVASERT ja ollut kaksi kertaa ROP.


Metkan kuvat: Carita Nurminen
Alunperin Reille oli suunniteilla toinen uros, mutta valitettavasti tämä uros sairastui. Metka oli kuitenkin ollut vaihtoehtona ihan loppumetreille asti ja sen sukutaulussa on paljon samaa, joten niinpä vaihdos oli helppo toteuttaa.
Reiltä käytiin ottamassa proge torstaina 4.7. (juoksujen 12. päivä) ja ja se oli vasta 0.57. Astutuspäiväksi kaavailtiin tämän perusteella tiistaita 9.7. (juoksujen 17. päivä). 
Koirat olivat saaneet tutustua aidatulla pihalla ja leikkineet yhdessä päivällä. Ilma oli todella kuuma, joten oli pidetty pieni tauko ja jatkettu illalla, kun oli viileämpää. Illalla olikin tärpännyt ja astutus oli onnistunut luonnollisesti koirien ollessa kahdestaan pihalla. Kiinni koirat olivat olleet 17 minuuttia.
Seuraavana päivänä eli 10.7. jatkettiin (eli juoksun 18. päivänä). Astutus onnistui taas hyvin, kun koirat saivat olla keskenään rauhassa pihalla ja katsoimme ikkunasta kun ne jäivät kiinni ja menimme niitä varmuuden vuoksi pitämään. Taas koirat olivat kiinni suurinpiirtein saman aikaa, eli n. 17 minuuttia. 

Kuva: Carita Nurminen
Nyt sitten toivotaan, että pullat on Reillä uunissa ja alkusyksystä saamme maailmaan pieniä tollerinalkuja :)