torstai 26. kesäkuuta 2014

ALO3!



Vaikka toukokuun nomekoe ei mennytkään ihan nappiin, niin aina koetilanteesta oppii jotakin. Itse huomasin, että Zelda selkeästi kuumenee riistoilla työskennellessään ja nyt olimmekin sitten tehneet riistatreeniä ahkerasti ennen seuraavaa koitosta.

Starttasimme lauantaina 14.6. Pirkan Nuuskujen kokeessa Tampereella. Jännitti ehkä enemmän kuin koskaan, mutta onneksi ystäväni Riikka lähti mukaan tsemppaamaan ja antamaan mulle henkistä tukea! Kiitos! 

Koe oli tosi kivasti suunniteltu, alkoi haulla, josta otettiin pari riistaa ylös, sitten siirryttiin simppeliin veneestä heitettyyn kakkosmarkkeeraukseen, josta ensimmäinen heitto tuli avoveteen ja toinen rantapenkalle. Markkeeraustehtävän jälkeen tuli ohjaus yliuittona ja lopuksi jatkettiin haulla. 

Treenimme olivat selvästi tuottaneet tulosta, koska Zelda oli nyt paljon rauhallisempi ja sain siihen myös paremmin kontaktia kuin viime kokeessa, jossa nenä vei koiraa minne halusi. Treenattavaa jäi riistankäsittelyyn, koska ylösotot olisivat saaneet olla spontaanimpia. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen siihen, että Z kantoi isoja lokkeja ja kania tosi hyvällä otteella ja toi ne kauniisti käteen. Isot riistat on aina olleet vähän vaikeita Zeldalle ja niillä se vähän miettii, että miten ottaa ne parhaiten suuhun.

Olen ihan tosi ylpeä meistä, kun saatiin suoritettua kaikki tehtävät! Palkintosijaa laskivat markkeerauksessa tullut säätö (Zeldan piti käydä moikkaamassa heittäjää) ja edellä kertomani puutteet riistankäsittelyssä. Isona plussana kokeesta jäi mieleen tosi hyvin mennyt ohjaus! 

Tästä on ihan valtavan hienoa jatkaa, sillä nyt meillä on nometulos, joka oli Zeldan kanssa ensisijainen tavoitteemme tälle kaudelle. Toki nälkää jäi ja seuraaviin kokeisiin lähdemme tavoittelemaan korkeampia palkintoja ja jatkamme treenejä sen eteen. Mutta nyt ehkä tuli viimeistään sellainen olo, että hitsi, mehän pystytään tähän! Me voidaan kisata nomessa! Jospa ohjaajan siis oppisi viimein luottamaan koiraansa ja tulisi seuraaviin kokeisiin astetta itsevarmempana.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Storm -pentujen treffit

1.6. saimme vieraaksemme Rein pentuja omistajineen! Susanna tuli Raidan kanssa, Jaana Iitan kanssa sekä Ayla kasvattajien Eva-Lisan ja Agnetan mukana äitiään moikkaamaan :) Ohjelmassa oli riistaan tutustumista, näyttelytreeniä ja mukavaa yhdessä oloa. Oli ihana nähdä teitä kaikkia!

 Raita (Tollerbay Storm Chasing)

Raita (Tolleray Storm Chasing)

 Iita (Tollerbay Storm Blowing)

 Iita (Tollerbay Storm Blowing)

Iita (Tollerbay Storm Blowing)

Ayla (Tollerbay Storm Warning)


Raita

Iita


Ayla

 Rei, Raita, Ayla ja Iita